Sanna Vauranoja Ongelmista ratkaisuja

Koulu 2.0

Upea elokuinen lauantai-ilta kului eräässä helsinkiläisessä ravintolassa hyvässä seurassa, hyvän ruuan äärellä. Ilta kirvoitti monenlaisia keskusteluita yhteiskuntamme tilasta ja erityisen paljon pohdimme koulujärjestelmäämme. Koska nautimme maittavaa illallista, ensimmäinen ideamme liittyi nimenomaan ruokatunteihin.

Ruokatunneista pitäisi tehdä oppitunteja ainakin kerran viikossa. Ruokatuntiin olisi helppoa sisällyttää opetusta lähes kaikilta elämänaloilta, ensimmäisenä tietysti kauniit pöytätavat. Suomalaisten olisi myös aika oppia arvostamaan oman maansa ruokaperinteitä ja kotimaista ruokaa. Niinpä ruokaoppituntiin voitaisiin sisällyttää ruuan alkuperää ja eri vuodenaikoihin liittyvien ruoka-aineiden opetusta. Ruokaoppitunnilla oppilaat myös sijoitettaisiin uusien ihmisten kanssa ja tarvoitteena olisi harjoitella "small talkia" siltä varalta, ettei istukaan koko aikuisikäänsä sen naapurin Paavon ja Päivin kanssa samassa pöydässä. Myöhemmin keskustelu voitaisiin käydä vierailla kielillä ja tietysti ruokaoppitunteihin sisällytettäisiin myös muiden maiden ruokakulttuuria. Pahitteeksi ei olisi sekään, jos ennen ruokaoppituntia olisi käyty metsässä poimimassa marjoja, sieniä tai nostamassa perunaa, joista sitten ateriat valmistettaisiin.

Surullista on se, että kaunis ajatus ilmaisesta kouluruuasta on hävittänyt ruuan arvostuksen ja sitä tungetaan viidentoista minuutin pikaruokatunnin päätteeksi jäteastioihin melkoisella vauhdilla. Ehkä ruuan laadussakin olisi parantamisen varaa, sillä eihän styroxlaatikoissa 100 kilometriä kulkeneet kumiperunat houkuttele syömään, lapsia eikä aikuisia.

Liikunta pitäisi kuulua jokaiseen koulupäivään. On aivan turha opettaa istumatyötä tekeville oppilaille, että muutaman kerran viikossa väkisin pukerrettu yleisurheilu tai lentopallo riittäisi terveyden ylläpitämiseen tulevaisuudessa. Kolme-neljä kertaa viikossa liikuntaa on aivan yhtä haitallinen standardi suomalaisille kuin suurkulutuksen rajan asettaminen 16/24 annokseen. Keho tarvitsee liikuntaa joka päivä. Tämä tarve korostuu erityisesti, kun pienten vanhemmat ovat päättäneet kuskata jälkikasvunsa kouluun aamuun illoin ja edelleen harrastuksiin. Hyötyliikuntaa kertyy toisille 0 tuntia viikossa.

Kielet opitaan parhaiten alakouluikäisinä. Toisella luokalla voidaan aloittaa ensimmäinen, neljännellä toinen ja viidennellä kolmas vieras kieli. Kielipää ja matikkapää -tematiikka voidaan alakajaisiksi haudata OKL:n opetussuunnitelmista. Tällaiseen jakoon ei ole mitään tarvetta, sillä jos oppilas on oppinut puhumaan, kirjoittamaan ja lukemaan omaa äidinkieltään, hän oppii kyllä vieraitakin kieliä. Jos ei ole oppinut, hän tarvitsee toisenlaista opetusta, mitä perusopetusryhmässä tarjotaan.

80-90-luvuilla kouluni käyneenä suosittelen kuitenkin unohtamaan sen ainaisen kielioppitankkauksen. Ekasta tunnista alkaen ryhdytään puhumaan vierasta kieltä ja tavoitteena on, että oppilas osaa kahden vuoden opiskelun jälkeen käyttää kieltä nimenomaan puhuttaessa. Pienet koulut ja muu resurssihömpötys voidaan tässä kohdin unohtaa, sillä verkko-opetuksen ja erilaisten tietokonesovellusten avulla opetus saadaan kyllä Hangosta Utsjoelle ja vähän ylikin. Pakkoruotsin sijaan voitaisiin ajatella pakolliseksi kolme vierasta kieltä. Eiköhän ruotsi siihen aika monelle mahtuisi?

Oppiaineisiin opetuksen jakaminen tuntuu keinotekoiselta ja ennen kaikkea aikuisten tarpeisiin soveltuvalta. Oikeassa elämässä harvoin törmää historiaan, biologiaan tai matematiikaan puhtaasti oppiaineen rajoissa, vaan tietoa pitää yhdistellä. Niinpä esimerkiksi historian ja kirjallisuuden opetus voitaisiin hyvin nivoa yhteen, sillä mikä on sen parempaa historian kuvaa kuin aikalaiskuvaukset vaikkapa Tuntematon sotilas. Toki näissä "oppikirjoissa" on vahvasti yhdenlainen maailmankatsomus, mutta myös siitä olisi uskallettava opetuksen yhteydessä keskustella. Minulle ei ainakaan valitettavasti vuosiluvut jääneet mieleen vuosilukuja tankkaamalla kuin korkeintaan kokeen ajaksi. Tarinoiksi ja ihmiskohtaloiksi rakentuneena ne jäävät paljon suuremmalla todennäköisyydellä mieleen ja tieto on paljon vuosilukua moniulotteisempaa.

Opetuksen toteuttaminen vain oman ikäryhmän kesken voitaisiin sekin kyseenalaistaa. Esiintymistaidot ja eritoten oppiminen saisivat lisäpotkua, kun vanhemmat oppilaat opettaisivat tiettyjä osa-alueita nuoremmilleen. Missä muussa sitä oppii paremmin kuin opettaessaan? Lisäksi se rakentaisi uudenlaisia siltoja ikäryhmien välillä ja voisipa sillä olla vaikutusta myös kiusaamiseen.

Kiusaaminen onkin osa-alue, joka eritoten vaatii rajuja uudistuksia. Kahden pienen lapsen vanhempana en kykene käsittämään, miksi me aikuiset sallimme kiusaamisen. Kiusaamisen mahdollistava perusta rakennetaan kodeissa ja päiväkodissa, joten huomion kiinnittäminen pelkästään koulukiusaamiseen ei riitä. Helsingin sanomien kolumnissa Elina Hirvonen osuu suoraan suoneen kirjoittaessaan kiusaamisen sallivista rakenteista. Erityisesti kolumnista mieleeni jäi yhdysvaltalaisen lastentarhanopettaja Vivian Paleyn päiväkodin opettajan periaate "You can't say you can't play". Hyvin yksinkertainen periaate, että kaikkien kanssa leikitään. Se ei tarkoita, että kaikista pitää tykätä tai että omille syntymäpäiville pitää kutsua kaikki, mutta se tarkoittaa, että päiväkoti- tai koulupäivän aikana ollaan reilusti kaikkien kanssa. Töissäkin on pakko tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, halusi tai ei.

Rangaistuskäytännöiksi pitäisi ehdottomasti ottaa vahingon korjaaminen tai muut puhdetyöt. On turha käyttää kenenkään energiaa luokassa hiljaa istumalla, kun kaikkien kuntien talous huomioiden nurkissa riittäisi tehtävää. On siivoamista, haravointia, lumen luontia, tavaroiden siirtämistä ja vaikka mitä.

Käytöstavat ruokapöydän ulkopuolellakin on saatava takaisin kouluihin. Keski-Euroopasta Suomeen muuttaneet tuttavaperheen lapset olivat täysin pöyristyneitä suomalaislasten haistattelusta opettajilleen. Siellä avataan ovi, teititellään ja noudatetaan aikuisten määräämiä sääntöjä. Täällä käydään oikeutta, saako opettaja poistaa riehuvan ja kiroilevan oppilaan luokasta.

Yhteisöllisyyden merkitystä ei koulumaailmassakaan voi vähätellä, vaikka sananparsi alkaa rakenteelliselta muutokselta tai kestävyysvajeelta jo kuulostamaankin. Mitä paremmin vanhemmat tuntevat toisensa ja opettajat oppilaansa, sen turvallisempaa koulussa on. Yhteiset pelisäännöt auttavat monessa tilanteessa. Mutta myös ajatus siitä, että tämä on meidän koulumme ja me pidämme tästä huolta, on olennaista. Onko ylipäätään järkevää, että siivoojat siivoavat, kunnan huoltomiehet korjaavat, ruohonleikkaajat leikkaavat ja keittäjät lämmittävät ruuan. Sitouttaisiko yhteinen tekeminen paremmin pitämään yhteisestä omaisuudesta huolta? Jos rikon tämän keinun, rikon oman tavarani. Jos suttaan tämän seinän, joudun sen itse pesemään.

Loppuun on hyvä esittää kiitos inspiroivalle illallisseurueelle ja toivoa, että avaukset herättäisivät keskustelua ja kenties jossain joskus muutoksiakin. Vai olemmeko me sittenkin niin rakastuneita vallitseviin rakenteisiimme, ettei niihin kannata edes yrittää koskea, koska muutos tekee liian kipeää?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

TODISTUS SANNA VAURANOJAN EHDOTUKSISTA

Ruokatunnit - kiitettävä

Liikunta - kiitettävä. Liikuntaa pitäisi olla joka päivä, vaikka vain 15 minuuttia ja sellaista liikuntaa joka itse kullekin sopii.

Kielet - kiitettävä, pakkoruotsi mukaan. Oma kokemukseni on, että äidinkieli tulisi opetetella perusteellisen hyvin. Sen jälkeen on helpompi oppia muitakin kieliä.

Oppiaineisiin - tyydyttävä. On paljon oppilaita, joita kiinnostaa eritoten esimerkiksi biologia tai historia tai maantiede. Kyllä heille täytyy antaa mahdollisuus perusteellisempaan opiskeluun.

Esiintymistaidot - kiitettävä. Verrattuna venäläisiin tai amerikkalaisiin kouluihin, on tätä aluetta Suomessa varsin vähän kouluissa huomioitu.

Kiusaaminen - kiitettävä. On saatava kuriin kaikien keinoin. Kiusaajat "pieksettävä".

Rangaistuskäytös - kiitettävä.

Käytöstavat - kiitettävä. "Mit dem Hut in der Hand geht man durch das ganze Land".

Yhteisöllisyys - kiitettävä

Käyttäjän sannavauranoja kuva
Sanna Vauranoja

Kiitos Jaakko mainiosta todistuksesta:).

Mitä tulee oppiaineisiin, en vastusta asioiden syvällisempää opiskelua, joka sekin varmasti puoltaa paikkansa. On kuitenkin vähintään yhtä tarkeää derivointitaidon ohella ymmärtää, millaisissa tilateissa/ammateissa derivointia tarvitaan. Voisiko siis olla sekä että, yhdistelmäopintoja ja syventäviä opintoja?

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Asiallinen kirjoitus. Kokonaisuudestahan oppimisessa ja opettamisessa on kysymys. Atk-avusteisuus olisi vietävissä koulujen ohessa lukuisiin palveluihin julkisella puolella.Videomahdollisuudet paranevat päivä päivältä ja tukihenkilöiden ei tarvitse olla fyysisesti läsnä. Aikataulut olisi soviteltavissa tehokkaasti. Tukipalvelut sopisivat pienyrityksille ja silloin ns. virka-ajat voisi monin paikoin unohtaa. Esimerkikiksi harva maksaa enää laskunsa pankkien aukiolo aikaan.

Käyttäjän sannavauranoja kuva
Sanna Vauranoja

Naulan kantaan. Meillä harvaan asutussa, pitkien etäisyyksien maassa nimenomaan sähköiset palvelut ja etäyhteydet olisivat korvaamaton apu, johon pitäisi laajalla rintamalla panostaa. Tai olisi jo pitänyt saada tuloksiakin aikaan.

Sen sijaan meillä organisaatioissa eletään edelleen teollistuvan yhteiskunnan toimistoajoissa, mennään työpaikalle ruuhkissa ja epäillään kaikkia, jotka eivät tee työtään virastossa virka-aikaan. Toivottavasti tälle aidosti rakenteelliselle muutosmahdollisuudelle ei käy kuin terveysdenhuollon IT-järjestelmien integraatiolle.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Edelleen...mainitsin tukipalvelujen (kehittämisen/tarjoamisen) sopivan pienyrityksille. Tässä olisi hyvä tilaisuus "purkaa" julkisen puolen jäykkyyttä ja tehottomuuttakin. Kaikki ei pysty eikä tarvitse ryhtyä yrittäjiksi. Mutta yritykset tarvitsevat asiantuntijoita ja niitä taas julkiselta puolelta löytyy. Malli olisi siis: 1..2 tekemisen/atk-osaamisen lisäksi kantaa yrittäjäriskin ja palkkaa 1..5 työntekijää julkiselta puolelta. Hoiva-alalta löytyy jo nyt lukuisia hyviä esimerkkejä.

Käyttäjän sannavauranoja kuva
Sanna Vauranoja Vastaus kommenttiin #5

Erittäin hyvä lähtökohta tuolle kehitystyölle olisi juuri yritykset. Minua kuitenkin mietityttää meillä vahvana elävät raja-aidat yritysten ja julkisen hallinnon välillä. Jotenkin pelkästään keskustelua ja yhteistyömalleja vähän kartellaan, ettei synny mitään epäselvyyttä rooleista ja puolueettomuudesta, mutta tosiasiassa nämä kuvailemasi yritykset tarvitsevat julkisen puolen osaajia, jotta palvelu oikeasti olisi tarvitunlaista.

Käyttäjän Juutikka kuva
Jouni Juutikka

Hyvä kirjoitus. Myös koulujen kokoon tulisi kiinnittää huomiota. Nykyään lapsen eristettyinä oman ikäryhmänsä kesken koko peruskoulun ajan ja näin kouluista muodostuu lasten oma maailma jossa on ne "johtaja pahikset" ja "nynnyt" omissa ryhmissään. Välitunteja ei voida resurssejen takia valvoja kunnolla. Ei työelämässäkään ollan vain oman ikäisten kanssa. Ihminen oppii ympäröivästä maailmasta ja omaksuu muiden käyttäytymismallit omikseen. Lapsen mukaan työelämään!

Toimituksen poiminnat