Sanna Vauranoja Ongelmista ratkaisuja

Kuka pelkää mustaa miestä

Lähdettiin sunnuntain kunniaksi koko perhe luistelemaan. Siinä luistimilla kaarrellessa tulivat mieleen lapsuuden talvet, jotka isolta osin kuluivat karvalakki päässä, lumipaakkuja täynnä olevat villavanttuut kädessä lähikoulun jäällä luistellen tai liukurilla laskien. 

Jäälle kokoontuivat kaikki kulmakunnan lapset luistelemaan ja parhaina iltoina kentällä luisteli lähemmäs 50 lasta. Siihen aikaan pelattiin "Kuka pelkää mustaa miestä", kellään ei ollut kypärää päässä ja aikuisetkin pääasiassa tarkkailivat meitä läheisten talojen ikkunoista. Näin aikuisena ja äitinä ehkä hurjin oli jäämäki, jota laskettiin nimenomaan luistimilla. Muistelen kyllä, että kyseinen puuha kirvoitti oman äitini äänihuulet kerta toisensa jälkeen. 

Mutta paljon on lasten maailma noista ajoista muuttunut. 

Lapset saatetaan tai viedään autolla erilaisten harrastusten pariin, sen sijaan, että naapuruston lapset illasta toiseen puuhastelisivat jotain keskenään. Lähes kaikissa lajeissa laskettelusta pyöräilyyn, luistelusta kiekkoon käytetään, onneksi, kypärää. Vaatteet ovat niin teknisiä, etteivät nykylapset enää tiedä, miltä märkä housuntakamus tuntuu tai kastunut villavanttuu haisee.

Vuodesta 1987 alkaen ei ole auton takapenkillä enää keikuttu juttelemassa äidin ja isän kanssa siinä etupenkkien välissä, vaan istuttu tiukasti turvavöissä. Pienemmät lapset sijoitetaan niin messeviin turvaistuimiin, että takapenkille mahtuu kerralla vain kaksi alle 7-vuotiasta. Tupakka palaa enää harvassa kodissa, toimistoista ja muista julkisista tiloista puhumattakaan. 

Iltapäivällä koulusta ei suunnata kavereiden kanssa kotiin, vaan ensin mennään iltapäiväkerhoon ja sieltä haetaan autolla - ja viedään harrastuksiin. Päivähoitoakaan ei enää naapurin Helena voi niin vaan tarjota, vaan siihen tarvitaan moninaiset luvat, pätevyydet ja hakemukset.

Leikkipuistot, nekään eivät ole pelkästään lasten valtakuntaa, vaan niitäkin säädellään moninaisilla turvallisuussäädöksillä ja moni puisto onkin sen vuoksi joutunut lakkautuslistalle, koska turvallisuuskriteerien täyttämiseen ei monellakaan kunnalla ole varaa. HoppLoppeja ei 80-luvun alussa tietenkään ollut, mutta lähimetsistä löytyi kaikenlaista kivaa puuhailtavaa ja siellä seikkailtiin melko vapaasti ihan keskenämme.

On kyllä ymmärrettävää, että vanhemmat kuljettavat lapsensa kouluun, sillä lähikouluja ei enää juuri ole. Kouluja lakkautetaan Suomen Kuvalehden (23.1.) mukaan 75 koulun vuositahdilla. On hyvä, että lasten turvallisuuteen on todella panostettu ja turvavyöt sekä kypärät ovat vähentäneet tapaturmia. 

Mutta entä, jos me silti hallinnoimme ja kontrolloimme lastemme elämää jo liikaakin. Tarjoamme elämyksiä ja harrastuksia, niin ettei mielikuvitus ehdi kehittyä, saati muistot hitaasta ja välillä tylsästäkin lapsuudesta. Ja tiedämmekö me varmasti, millaisia kypäriä lapsemme tarvitsevat, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat