Sanna Vauranoja Ongelmista ratkaisuja

Hei me lennetään

Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi tänään lentoliikennestrategiansa vuoteen 2030 saakka. Strategiassa painopistealueina on Helsinki-Vantaan ohella Pohjois-Suomen, Itä-Suomen ja Tampereen kenttien ja niitä ympäröivien muiden liikenneyhteyksien kehittäminen. Turun lentokenttä sen sijaan uhkaa jäädä paitsioon Finavian verkostoa kehitettäessä. 

Varsinais-Suomessa on jonkin aikaa käyty keskustelua kenttämme tilasta ja tulevaisuudesta, kun lentoyhtiö toisensa jälkeen on lakkauttanut reittejä tai vetäytynyt liikennöinnistä. Muun muassa Turun paikallispoliitikko Seppo Lehtinen (sd.) peräänkuuluttaa tehokkaampaa markkinointia ja Turun matkailun edistämisyhtiö Turku Touringilta parempaa koordinaatiota asiassa. 

Liikenneyhteydet ovat Varsinais-Suomelle, kuten muillekin maakunnille kriittisiä kysymyksiä muun muassa yritysten sijaintipaikkapäätösten kannalta. Turusta on suunnilleen sama matka Tampereelle ja Helsinkiin. Turun lentokenttä on ollut jo pitkään käyttämätön mahdollisuus niin yrityksille kuin yksityisillekin Lohjalta Loimaan kautta Laitilaan. Matkustusaika on Turun kentältä lyhin, ottaen huomioon matkustusajan kentälle ja siellä vaadittavan pidemmän odotusajan erityisesti Helsinki-Vantaalla. Lehtinen on siis sikäli oikeassa, että markkinointi on ollut puutteellista, samoin lobbaus Turun kentän puolesta lentoyhtiöiden suuntaan. 

Ensimmäinen takaisku oli Turun yliolkainen suhtautuminen Ryanairiin, joka olisi tuonut hyvän perusvolyymin Turun kentälle Suomeen rantautuessaan. Lobbausta olisi pitänyt harjoittaa, jotta yhteyslennot olisi jo reilut kymmenen vuotta sitten hinnoiteltu houkutteleviksi nimenomaan Tukholman tai Kööpenhaminan kautta. Nämä hubit ovat olleet hinnoiltaan houkuttelevia vasta viitisen vuotta. Sitä ennen lennettiin Helsingin kautta. Mutta nyt Kööpenhaminan yhteys on menetetty. 

Markkinavetoisuus on syytä säilyttää, mutta toki Turku Touring voisi panostaa yhteismarkkinointiin Turussa operoivoen lentoyhtiöiden kanssa, aivan kuten alueen matkatoimistotkin. Mikäli Finavia ei ole kiinnostunut Turun kentästä tulevaisuudessa, Turku voisi profiloitua selkeästi Arlandan suuntaan. Matkustuksen helppous ja nopeus ovat varmasti valtteja, joilla moottoritien varrelta matkustajia voidaan houkutella Turun suuntaan melkein kehältä saakka. Pitäisikö bussiyhteyttäkin miettiä pikana Helsingistä Turun lentokentälle, kuten nyt Turusta Helsinki-Vantaalle? 

Varsinais-Suomalaisten on kuitenkin oltava realistisia liikenneyhteyshaaveissaan. Tunnin rata Helsinkiin lentokenttäliittymällä ja oman kentän säilyttäminen elinvoimaisena, ovatko molemmat mahdollisia? Uutta ajattelua ja rohkeita avauksia Turun lentokentän puolesta tarvitaan monelta suunnalta, mikäli kenttä halutaan säilyttää. Ja tietysti matkustajien kannattaa lentoja etsiessään laittaa seuraavaan hakuun lähtökentäksi Turku (TKU). 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat