Sanna Vauranoja Ongelmista ratkaisuja

Ydinkysymyksiä

Sunnuntaista saakka olen malttamattomasti odottanut pääseväni kirjoittamaan päivän Hesarissa (22.3.) ollutta kirjoitusta "Pieni mutta kallis". Juttu käsitteli keskosten hoitoa ja sitä, onko meillä Suomessa ylipäätään varaa kaikkiin hoitoihin vai ei. Aihe on monimutkaisuudessaan äärimmäisen hankala, mutta vaatii keskustelua, etenkin näin vaalien alla. 

Kirjoituksessa nimettöminä pysyttelevät terveydenhuollon ammattilaiset kommentoivat hoitojen priorisointia näin "Tämä on liian suuri asia lääkäreiden yksin päättää, siksi keskustelu pitää käydä suuren yleisön keskuudessa, ja ennen kaikkea poliitikkojen pitää ottaa vastuu [priorisoinneista]". Ministeri Laura Räty (kok.) taas on kommentoinut, että nyt ei ole priorisointien aika. 

Vaalien alla kuulemme tuhansittain poliitikkojen lupauksia puolustumäärärahojen, teiden ylläpitoon käytettävien varojen, heikoimmista huolehtimisen tai monen muun osa-alueen määrärahojen kasvattamisesta. Ihan kiva, mutta aina kannattaa kysyä, että mistä vastaava summa aiotaan leikata, vai ottaisitko lainaa tai kenties nostaisit veroja. 

Minusta meidän pitäisi aivan ensimmäiseksi puhua siitä, mikä osuus kansantaloudesta käytetään yhteiskunnan pyörittämiseen. Kokonaisveroaste on nyt Suomessa yli 40% eli ymmärtääkseni lähes puolet koko kansantaloudestamme käytetään yhteiskunnan pyörittämiseen. Onko tämä suhde oikea? 

Tämän kattokeskustelun myötä pääsemme siihen kysymykseen, mikä osuus kansantaloudesta halutaan käyttää esimerkiksi terveyspalveluihin. Kuntien taloudesta yli 50% menee sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen, valtion taloudesta arviolta 30%. 

Kummallista kyllä, sote-uudistuksen keskeisin lähtökohta on ollut tasa-arvoiset palvelut kaikille kaikkialla Suomessa. Minusta koko uudistuksen lähtökohta pitäisi olla terveyspalveluiden 1)saatavuus 2)vaikuttavuus 3)kustannustehokkus. Näiden kolmen kriteerin läpi voidaan suunnitella koko uudistus. Tasa-arvoiset palvelupuheet yleensä johtavat vain saman kurjuuden tarjoamiseen kaikille.

Terveyssosiologian dosentti Matti Myllykangas ehdottaa (HS22.3.), että "kustannusvaikuttavuuden" eli hinnan ja vaikuttavuuden yhtälönä rajataan yhteiskunnan tarjoamat hoidot ja ulkopuolelle jätettävät hoidot. Ehdotus on sinänsä hyvä, mutta sisältää riskejä. Mikäli tällainen raja olisi aikoinaan vedetty keskoshoidolle, monta kehitysaskelta olisi jäänyt väliin, eivätkä hoidot olisi voineet kehittyä nykytasolleen. Yritän siis sanoa sitä, että kaavan mukaan toimittaessa tietyt kehitysaskeleet jäävät ottamatta ja oletamme, että nyt kaikki maailman lääketieteellinen hoito on jo olemassa, joista valitsemme tehokkaimmat. 

Pelkän priorisointikeskustelun sijaan toivoisinkin, että uskaltaisimme puhua myös siitä, miten asioita tehdään, ei pelkästään siitä, mitä asioita teemme. Eivät nämä kaikki miljardit kulu suinkaan mahdollisimman hyvään hoitoon, vaan uskallanko arvioida, että jopa 15% terveydenhuollossa kuluu ihan muuhun. Jos poliitikkojen tehtävä ilman lääketieteellistä osaamista on ryhtyä priorisoimaan annettavia hoitoja ja hoidettavia henkilöitä, olisi yhteiskunnassamme myös aika ryhtyä johtamaan terveydenhuoltoa kuten mitä tahansa toimialaa. Näiden terveydenhuollon miljardien päällä istuvien henkilöiden on oltava nimenomaan johtamisen, talouden, prosessien ja teknologian ammattilaisia. Tähtääkö lääkärikoulutus johonkin näistä? 

Ratkaisuksi ehdotan ensinnäkin keskustelua kokonaisveroasteesta, joka lienee yhteiskunnan tai ainakin vaalien ydinkysymys. Kokonaisveroasteen pohjalta voimme jakaa tulopuolen päämenoihin: turvallisuuteen, terveyteen, työllisyyteen, osaamiseen, infrastruktuuriin ja sosiaalipalveluihin. Missä suhteessa kullekin näistä toimialoista halutaan verovaroja ohjata. Kun tämä kakku on jaettu, voimme ensin pohtia, kuka tekee mitäkin parhaiten ja vasta lopuksi siirtyä priorisointikeskusteluun.

Priorisointikeskustelussa mietitään, mitä asioita kullakin toimialalla lähdetään tekemään ja mitä jätetään tekemättä. Että onko yhteiskunnan mieluummin tarjottava aikuisille ihmisille julkista hammashoitoa tai Chilessä tapahtuneen maavyöryn aiheuttamien tarumojen debriefingiä vai pelastaa henkiä keskoshoidolla tai mammografialla. Minusta tässä, jos missä tarvitaan vankkaa lääketieteen asiantuntijuutta, jonka pohjalta välttämättömät priorisoinnit tehdään. Johtamisen ammattilaisten tehtäväksi jää johtaa terveydenhuollon ammattilaisia ja prosesseja parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen niin saatavuuden, vaikuttavuuden kuin kustannustehokkuudenkin osalta. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat