Sanna Vauranoja Ongelmista ratkaisuja

Tsemppiä tytöt!

Aivan älyttömän virkistävää kuultavaa Alf Rehnin Ykkösaamun kolumni feminismistä otsikolla Se kaikkein vaikein -ismi. Välillä tekee mieli olla Alfin kanssa eri mieltä vain koska Alf Rehn, mutta tällä kertaa en voinut kuin kiittää ja kumartaa erinomaisesta tissejä ja peppuja pursuavasta feminismin ylistyksestä.

Väistyvän talven aikana ollaan puhuttu aiheesta myös kulttuurin näkökulmasta perinteisen yritysmaailman lisäksi. Ikääntyvät naisnäyttelijät kokevat syrjintää, eikä rooleja tule. Ja tietysti meitä naisia mietityttää, kun kevään yhtiökokouksissa nimetään kalakavereita hallituksiin, eikä me päästy taaskaan.

Koen olevani juuri Rehnin kuvaamalla tavalla feministi ja katson, että minulla tyttönä ja naisena tulee olla mahdollisuuksien tasa-arvo ilman, että muutun mieheksi. Haluan myös kasvattaa tyttäreni tähän ajatukseen, mutta se ei suinkaan tarkoita, että hänen pitää käyttää sukupuolineutraalia vessaa, jossa pystypissaajien tipat ovat roiskuneet ympäriinsä. Ei, kyllä tasa-arvo rakennetaan muualla kuin sukupuolisensitiivisessä vessassa.

Käytännön ohjeeni, naisena, on että tehkää itse! Perusta oma yritys, joka kasvaa niin perhanasti, että sinne voi palkata johtopaikoille ja hallitukseen ne kovimmat akat. Kaikki kulttuurialan toimijat, käsikirjoittakaa, ohjatkaa ja tuottakaa elokuvia ja teatteria, jossa on oikean ikäisiä naisia. Ei minua kulttuurin suurkuluttajana kiinnosta katsella kaksikymppistä, kun puhutaan keski-ikäisen naisen elämästä.

Mitä tulee kalakavereihin ja saunaseuroihin, niitäkin voi perustaa ihan omia. Niihin voi kutsua parhaat naiset, joiden kanssa voi kasvaa niin ammatillisesti kuin muutenkin.

Ja sitten kannattaa kaksi kertaa miettiä, millaista äitimyyttiä rakentaa. Jos aina korvatulehduksen tullessa miehen työ on naisen työtä tärkeämpää ja vanhempainvapaata tai hoitovapaata voi käyttää vain korvaamaton äiti-insituutio, ei kannata ihmetellä, miksi Jaska ja Pena porhaltavat vasemmalta ja oikealta työpaikalla ohi. Toisaalta, voi hyvin olla kotiäitikin, mutta ei häpeillen vaan ylpeillen; on etuoikeus, että on taloudellisesti mahdollista jäädä kotiin. 

Olen empiirisesti sitä mieltä, että suurin este tasa-arvolle Suomessa olemme lopultakin me naiset itse. Voi aloittaa jo tänään omasta elinpiiristä ja erityisesti omien ajattelutapojen penkomisesta. Vähän mietitään, että mikä on ihan oikeasti rakenteellinen este ja mikä on lopultakin vain omaa ajatteluni jäykkyyttä. Ja että ketä kutsuisin omaan saunaseuraani päättämään isoista asioista ihan vaan tyttöjen kesken. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän amgs kuva

"Olen empiirisesti sitä mieltä, että suurin este tasa-arvolle Suomessa olemme lopultakin me naiset itse." Olin valmis sanomaan tuosta, että vedit itse naisilta maton alta, mutta kun sitten pohtii vähäsen ei voi olla muuta kuin valitettavasti samaa mieltä. Myös naiset suosivat miehiä. Katso vaikka maahanmuuttajanaisten ja maahanmuuttajamiesten asemaan yhteiskunnassa. Tuosta aiheesta ei edes puhuta. Naiset jäävät lapsia hoitamaan ja miehet siirtyvät mukavasti töihin, projekteihin, kursseihin.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Katso vaikka maahanmuuttajanaisten ja maahanmuuttajamiesten asemaa yhteiskunnassa."

- Juuri tuota liittokansleri Merkel tarkoitti, kun hän joitakin vuosia sitten totesi monikulttuurisuuden Saksassa epäonnistuneen. Kun Ibrahim ja Fatima lapsikatraansa kanssa muuttavat maahan, ei Fatima-rouva lännety miehensä lailla, vaan jää kotinsa vangiksi erittäin perinteisen kulttuurinsa mukaisesti.

Länsimainen feministi on huolissaan länsimaisesta naisesta, ei maahanmuuttajasiskostaan.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Nimenomaan. Iso käsi niille naisille jotka lähtevät ja tekevät. Ja toki äijillekin.

Ruikuttajat jää rannalle oli vehkeet millaiset hyvänsä.

Toimituksen poiminnat