*

Sanna Vauranoja Ongelmista ratkaisuja

Työtä tekevälle

Hallitus on vetäytynyt valmistelemaan puoliväliriihtä ja yksi kiperimmistä kysymyksistä lienee: lisää työtä vai lisää säästöjä.

Mikäli strategiaksi valitaan lisää työtä, se ei luonnollisesti lisäänny vain sanomalla. Vaikka talous on lähtenyt hitaaseen, mutta varmaan nousuun Suomessa, se ei kata kaikkea työpaikkavajetta, jos tavoitteena on 72% työllisyys.

Ehdotin keväällä 2015 useita toimenpiteitä työpaikkojen lisäämiseksi. Näitä ehdotuksia en ole muutosten joukossa ainakaan vielä huomannut. On tehty muun muassa yrittäjyysvähennys, mutta sillä ei valitettavasti ole mitään tekemistä kasvuyrittäjyyden tahi työpaikkojen lisäämisen kanssa.

Valtio voisi tulla vastaan porrastetusti ensimmäisen viiden työntekijän palkan laskennallisissa sivukuluissa. Sivukulujen merkitystä ei tunnu ymmärtävän työntekijät, heidän ammattiliittonsa, mutta ei sen paremmin poliitikotkaan. Palkan saa käytännössä laskea kaksinkertaisena, jotta yritys ei mene investoinnista nurin.

Kun yritys palkkaa yhden, valtio hyvittäisi liukuvasti sivukuluista aluksi esimerkiksi 80%, kolmen kuukauden kuluttua 60% jne. Vuoden aikana yritys kyllä näkee, kestääkö se uuden työntekijän kulut. Ja samalla sivukulujen huojennus auttaa perehdytysvaihetta, jolloin henkilö on kunnolla ”sisään ajettu”, kun sivukulut ovat vuoden kuluttua sadassa prosentissa.

Väärinkäytösten ehkäisemiseksi yritys voisi käyttää mahdollisuutta viisi kertaa, mikäli henkilömäärä on noussut aiempien hyvitysten myötä ja portaikko voisi keventyä työntekijöiden lisääntyessä, esimerkiksi toinen työntekijä lähtisi 60 prosentin hyvityksestä, kolmas 40 prosentista. 

Toinen työllisyyttä lisäävä päätös olisi kotitalousvähennyksen laajentaminen vaikka kokonaan ilman ylärajaa. Myös kotitalouden palkkaaman työntekijän palkat ilman erillistä yritystä voitaisiin laskea kotitalousvähennyksen piiriin. Tiedän lukuisia perheitä, jotka varmasti palkkaisivat nopeasti kotiapua ja lastenhoitajia kotiin, jos se olisi vähennyskelpoista ja siten edes jotenkuten järkevää. Harva haluaa kokonaan käyttää omaa palkkaansa toisen palkkaamiseen. Kotitalousvähennyksiin käytetty summa tulisi takaisin moninkertaisena joko suorana työpaikkana tai arvonlisä-, tulo- ja yhteisöveroina.  Lisäksi työttömyyskustannukset pienenisivät.

Huhtikuussa astuu voimaan työnantajalle äitiyslomasta maksettava kertakorvaus uuden työntekijän palkkaamiseen. Korvaus ei kuitenkaan koske yrittäjää itseään. Yrittäjä ei siis voi jäädä äitiyslomalle käytännössä lainkaan tai ainakaan hänen tilalleen ei tarvita työntekijää? Kertakorvauksen ulottaminen myös yrittäjän tilalle palkattavan uuden työntekijän palkkakuluun olisi myös työllisyyttä lisäävä toimenpide.

Tässä nyt muutama aihio työllisyyden parantamiseksi. Siis jos sitä ihan oikeasti halutaan lisätä. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Hyvätuloiset käyttävät eniten kotitalousvähennystä

Kirjoittaja: Perttu Melkas on tutkija Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä.

Kulutustutkimuksen mukaan kotitalousvähennystä hyödyntää 8,5 prosenttia kotitalouksista.
-Joka neljäs suurituloisimpaan kymmenykseen ja prosentti pienituloisimpaan viidennekseen kuuluvasta kotitaloudesta käytti kotitalousvähennystä .

Miten tämä tulonsiirto rikkaille hyödyttää veronmaksajia?
Tätähän nostettiin nyt,kun muusta leikattiin ,esim.eläkeläisiltä.
Ei taida olla varaa enää palkata apua etenkään pienillä eläkkeillä.

Kun tämän vähennyksen saa myös II asunnon remppaan ulkomaille ,niin se työllistyminen jää täällä olemattomaksi.

Käyttäjän sannavauranoja kuva
Sanna Vauranoja

Tottakai kotitalousvähennystä käyttävät runsaasti juuri hyvätuloiset. Jos sillä työllistetään nimenomaan Suomessa, keneltä se on pois? Vai onko sittenkin ongelma, että hyvätuloinen pääsee kotitöissä hieman helpommalla? Eivätkö hyvätuloiset maksa myös enemmän veroja, joista ylipäätään vähentää.

On myös aivan selvää, että kotitalousvähennyksen laajentaminen auttaisi vanhuksia selviämään pidempään kotona. Pienituloisimmat eivät juurikaan kotitalousvähennystä käytä, mutta tarvitatessahan he saavat palveluseteleitä ym. toki kunnasta riippuen.

Onko siis itseisarvo mielestänne, että hyvätuloinen nautiskelee omista rahoistaan (ja älyttömästä kiireestä) vai helpottaa esimerkiksi arkeaan ja perheensä elämää tarjoamalla työtä myös jollekin toiselle. Olen sanalla sanoen varsin uupunut vasemmiston hellimään huoleen "piikayhteiskunnan" paluusta. Kuvastaa ajattelun jäykkyyttä.

Käyttäjän pasikayhko kuva
Pasi Käyhkö

Sanna,
Juuri näin. Myös minä ja vaimoni käytämme kotitalousvähennystä aina tarpeen mukaan. Esimerkkinä vaikkapa ikkunoiden pesut jne. muita kodin töitä. Asia hoitunut joka kerta oikein mallikkaasti. Emmekä me mitään ökyrikkaita ole.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Sillähän se raha siirtyy pienempituloiselle vielä oikeudenmukaisella tavalla kun sen saa palkkana. Rikas ei hyödy kotitalousvähennyksestä ellei anna rahojaan pienituloisemmalle.

Käyttäjän LeaKaltiomaa kuva
Lea Kaltiomaa

Asiallisia ehdotuksia.

Aina vedotaan siihen, että tähänkin palveluun on varaa vain parempituloisilla. Tämä ei välttämättä ole näin. Kannattaa avartaa ajatteluaan ja ottaa asioista selvää.

Olen antanut kertoa itselleni, että tietyin kriteerein apua on oikeus saada kotiin jopa ilman alv:ia. Rohkeasti kysymään ja selvittämään sen sijaan että toistellaan luuloja ja uskomuksia.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Köyhällä ei ole varaa vuokra-asunnossa johon saa asumistukea tehdä mitään remontteja.
Kun nyt nousi vanhusten palvelumaksut,omavastuu lääkkeistä ym.
Toimeentulotukeako pitäisi hakea siivouspalveluja tuttavaa yritystä varten ?

Olisi hyvä joskun astua todellisuuten ja katsoa mikä on tilanne ruohonjuuritasolla.

alle 700e/kk eläkkeellä ei "pationrakennus-vähennykseen " ole varaa.

Käyttäjän sannavauranoja kuva
Sanna Vauranoja

Jos tavoitteena on saada mahdollisimman moni pois köyhyydestä, ei verotuspäätöksiä voida tehdä vain köyhyyden näkökulmasta. On Suomessa vielä paljon muitakin ryhmiä, joiden näkökulmaa pitää kyetä katsomaan.

Eiköhän meillä kaikilla ole oma todellisuutemme, josta maailmaa katsomme. En tiedä, mitä tarkoitatte ruohonjuuritasolla, mutta eiköhän se pienen yksinyrittäjänkin todellisuu ole varsin ruohonjuuritasoinen.

Olisi mukavaa kuulla joitakin jatkokehitysideoita sen sijaan, että kaikki teilataan aina köyhyyspuheella.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Mitä näillä paljon puhutuilla sivukuluilla kustannetaan?

Eikä niitä blogisi mukaan oikein tunnu ymmärtävän yrittäjätkään..

Mutta silti se tärkein..en lakkaa ihmettelemästä tätä sosialismin perään huutamista. Mutta kun sitä ehdotetaan jollekin muulle taholle kuin yrittäjille ja rikkaille,niin johan ollaan barrikaadeilla huutamassa miten sosialismi kaataa kaiken.

Toimituksen poiminnat