Suvaitsematon suvaitsevaisuutemme

Vaalien todelliseksi teemaksi on turuilla ja toreilla noussut kahden finalistin sukupuolinen suuntaus ja parisuhteiden laatu. Ulkopolitiikka on liian monimutkaista hahmottaa ja sisäpolitiikka taas ei ole presidentin keskeistä valta-aluetta. Siispä on helpointa keskittyä siihen, mikä jollain lailla sivuaa omaa arkielämää: parisuhteet.

Suvaitsevaisuus on päivän sana. Äänestäviä kansalaisia pyritään jakamaan liberaaleihin (suvaitsijoihin) ja koservatiiveihin (suvaitsemattomiin). Suvaitsevaisuus on kuitenkin tälläkin kertaa turvallisesti määriteltyä, joko-tai ajattelua. Se tiivistyy kaikkein olennaisimpaan kysymykseen: näetkö linnan itsenäisyyspäivän vastaanotolla ennemmin isännän ja emännän vai kaksi isäntää. Ne, joita kahden isännän ajatus ei häiritse, ovat suvaitsevaisia ja ne toiset, ne ovat niitä suvaitsemattomia. Tämä suvaitsevainen ajattelutapa on alkanut muodostua jo lähes kultiksi ja linjoja vedetään nyt esimerkiksi maalaisten (suvaitsematon) ja kaupunkilaisten (suvaitseva) tai sivistyneistön ja sen toisen osan väliltä. Jakolinjoissa pyritään hyödyntämään myös viime kevään eduskuntavaalien tulosta.

Hassuinta tässä suvaitsevaisuuden kuplassamme on juuri se suvaitsemattomuus, jolla toisenlaisiin näkökantoihin ja keskustelunavauksiin suhtaudutaan. Jopa presidenttiehdokas Haavisto itse hermostui lehtikirjoituksesta, jossa esitettiin huoli siitä, miten Suomen kannatuksen ja toiminnan turvallisuusneuvostossa käy etenkin homovastaisten maiden osalta, jos Haavisto valitaan presidentiksi. Kysymystä on todella voitava ääneen pohtia, eikä siitä tarvitse kenenkään hermostua. Jos Suomi olisikin valmis, muu maailma ei sitä välttämättä ole ja presidentti puolisoineen toimii erittäin kiinteässä yhteistyössä muiden maiden kanssa.

Kuvaavaa suvaitsevaisuutemme todellisesta laidasta on myös se, että Natoa ei uskalleta näin vaalien alla edes ääneen sanoa. Nato on siis suurempi tabu kuin homous, eikä tällä erää kuulu suvaitsevaisen ihmisen keskustelutematiikkaan. Naton osalta voidaan kyllä todeta, että liittyminen Natoon voisi vaikuttaa Venäjäsuhteiden vakauteen, mutta presidentin homouden vaikutusten pohtiminen ulkopoliittiseen yhteistyöhön tiettyjen maiden kanssa; se on sitten sitä suvaitsemattomuutta.

Jotenkin tästä kaikesta olisi suvaitsevaisempaa keskustella, jos suvaitsevaisuusmyytin ympäriltä riisutaan tekopyhyys ja annetaan aidosti ihmisten keskustella niin natosta kuin homoudestakin. Suvaitsemattominta on lakaista asiat maton alle ja odottaa, mistä ne seuraavan kerran taas purskahtavat esiin. Keskustelun täytyy kuitenkin säilyä asiallisena ja kaikkia osapuolia kunnioittavana. Loppuun vielä Wikipediasta ottamani määritelmä suvaitsevaisuudesta. 

Suvaitsevuus (myös: suvaitsevaisuus) on UNESCO:n määritelmän [1] mukaan

»meidän maailmamme kulttuureiden, ilmaisutapojemme ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. - - - Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. Se merkitsee myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille. »
( UNESCOn yleiskokouksen 16.11.1995 hyväksymä Julistus suvaitsevaisuuden periaatteista)

Tekstin lihavointi kirjoittajan tekeleitä.