Sanna Vauranoja

Pelinavauksia

Tällä viikolla maamme hallituksen naiset ovat kunnostautuneet uusien pelinavauksien merkeissä. Päivi Räsänen on ehdottanut baarien sulkemista kello kaksi neljän sijaan poliisien työtaakan pienentämiseksi. Maria Guzenina-Richardson taas esittää Kela korvausten asteittaista poistoa yksityisiltä terveydenhuoltopalveluilta.

Nyt nähty aktiivisuus on minusta aidosti hienoa. Uusia ideoita, rakentavia ehdotuksia ja visioita tulevaisuuden haasteiden ratkaisemiseksi todella kaivataan. Ymmärrän toki, että hallitusohejlmaan kirjatut raamit koskettavat hallituspuolueita ja erityisesti hallituksen ministereitä. Ministerienkin on silti voitava tehdä rohkeita aloitteita ja herätellä keskustelua oman vastuualueen piiriin kuuluvista asioista. Tosin Guzenina-Richardsonilta on viime aikoina nähty runsaasti erilaisia ehdotuksia, jotka hän on kuitenkin vetänyt takaisin. Ehdotuksia olisi ehkä hyvä miettiä ensin kaksi kertaa ja julkaista ne vasta sitten. Hyvien ehdotusten terää vie nimittäin juuri se, että niistä ei koskaan tiedä, onko kyseessä oikea vai vain leikkiehdotus.

Joka tapauksessa ideat ovat olleet rohkeita ja niitä sietää tarkastella tarkemminkin. Ehdotusten tueksi olisi hyvä tehdä kunnon laskelmat ja simulaatiot, mitä ne käytännössä sitten tarkoittaisivat. Matti Vanhanenkin ehdotti keväthangilla hiidellessään pääministerinä eläkeiän nostoa 65:een. Ei sekään tainnut olla hallitusohjelmassa?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän MarkoMSalo kuva

Tuo ravintoloiden sulkeminen kello 02.00 siirtää todennäköisesti ongelmat vain muualle. Se mikä pitäisi siirtää kustannusten kohdenus. Ei ole oikein reilua että kaiken maailman Sedut käärii rahat ja yhteiskunta hoitaa loppulaskun.

a. olisiko reilua laajentaa ravintolan järjestyksen valvontaa jonkiun verran pidemmälle.
b. Ravintoloille lisämaksu jolla maksetaan poliisien/vartiointifirman juoppokuskauksia

Toisaalta mitäs jos juoppokuskauksesta lähetettäisiin lasku juopuneelle. Tuleehan lasku ambulanssi kuskauksestakin niin miksei niin vähemmän oleellisesta alkoholin kulutuksen jälkihoidosta.

Kelakorvauksen poisto yksityisesta lääkäripalvelusta on hyvä päätös varsinkin ne jotka niitä säännöllisesti käyttävät ovat usein ottaneet vakuutuksenkin. Itse esimerkiksi olen juoksuttanut kersoja yksityisellä mutta vakuutus on onneksi maksanut ne keikat.

Käyttäjän sannavauranoja kuva

On tosiaan minustakin vaarana, että järjestyshäiriöt siirtyvät esimerkiksi yksityiskoteihin, jolloin myös naapureille aiheutuu haittaa. Tuo ravintoloiden lisämaksu on vaikea kodentaa ja perustella, mutta sen sijaan juoppokuskauksesta ja poliisin selvittämistä järjestyshäiriöistä lasku perään asianosaisille.

Taanoin oman asuntoni rappukäytävään tuli aamuyöstä ovilasin läpi joku humalapäissään. Sotku porraskäytävässä oli kaamea ja hänet sitten vietiinkin suoraan ensiapuun, kun oli siinä kätensä loukannut lasia rikkoessaan. Veronmaksajina ja asunnon omistajina maksoimme iloisesti laskun poliisin kuskauksesta, sairaanhoidosta ja porrassiivouksesta. Järkevämpää olisi ollut laskuttaa asianosaista ja/tai laittaa hänet siivoamaan jälkensä.

Käyttäjän susijumala kuva

Tsekin malliin, sanoisin.

Siellä ei vahdata kuntoa kellosta, vaan ihmisestä. Prahan järjestyssäännöissä seisoi, jotta "örveltäminen" voi johtaa 48 tunnin putkakeikkaan.

Eli vaikka olisikin päihtynyt, mutta ymmärtää olla aiheuttamasta järjestyshäiriöitä niin ei ole mitään syytä ruveta vahtaamaan kellosta, että sitä sopii mennä kotiin kittaamaan lisää.

Vieläpä sen verran, etten minä ainakaan huomannut liiemmin häiriköitä missään.

Se, kun tuota lauantain ja sunnuntain välisenä keskiyönä napsaisee metakkaa päälle ja viedään huostaan ja päästään pois vasta tiistain 1. tuntina niin sitä voi sitten miettiä, jotta kannattiko ärhennellä.

Joissain tapauksissa asia voi ruveta huolestuttamaan työnantajaakin ja tehdä siksi tarvittavia muutoksia.

Käyttäjän sannavauranoja kuva

Jotenkin kyllä tuntuu, että ei siinä 48 tuntia paljon paina. Ja kun sitten ne hommatkin loppuu, niin tuon 48 tunnin majoituksen, kuljetusten, mahdollisen paikkaamisen ja jälkien siivoamisen lisäksi saa yhteiskunta kustantaa vielä työttömyydenkin.

Käyttäjän gagarin kuva

Jos ravintolat sulkevat kello kaksi, niin sulkemisesta seuraavat järjestyshäiriöt tapahtuvat 2.00 - 3.00. Niiden lukumäärään kellonaika ei vaikuta. Ihmiset ryystävät sitä nopeammin lisää juomaa mitä epätoivoisemmin he mieltävät valomerkin tulevan pian.

Paras keino sulkemisen aiheuttamien järjestyshäiriöiden kitkemiseksi olisi poistaa aukiolomääräykset kokonaan. Kenelläkään ei silloin olisi kiire juoda itseään humalaan ja koko humalatila voisi jäädä saavuttamatta - tilalla olisi vain raukea väsymys, joka tuudittaisi uneen kotibunkalle raahauduttua.

Käyttäjän olavilaitala kuva

"Uusia ideoita, rakentavia ehdotuksia ja visioita tulevaisuuden haasteiden ratkaisemiseksi todella kaivataan"

Jees, niin kaivataan. Kumpikaan näistä ehdtuksista ei kuitenkaan täytä noita kriteereitä.

Kela-korvauksen poistosta on puhuttu ainakin 30 vuotta, ja baarien aukioloaikojen lyhentäminen ei ole ainakaan rakentava ehdotus, vaan sikiää fundamentalistisesta uskonnonharjoittamisesta. Se on vain naamioitu yleishyödylliseksi ehdotukseksi.

Käyttäjän sannavauranoja kuva

Olisin voinut kirjoittaa vielä alkuperäiseen kirjoitukseeni, että ottamatta kantaa itse ehdotusten sisältöön. En oikeasti (vielä) tiedä, mitä mieltä niistä olisin. Sen sijaan minua ihmetyttää tämä jatkuva poru, että sitä ja tätä ei ollut hallitusohjelmassa, ei tällaista saisi nyt ehdottaa.

Ja onhan eläkeiästäkin puhuttu vuosikymmeniä, silti siihen kaivataan uusia tai uusvanhojakin avauksia. Totutut käytännöt voidaan hyvällä syyllä kyseenalaistaa aika ajoin, sillä ajat, ihmisten tarpeet ja asenteet muuttuvat.

Meillä tosiaan kaivataan vanhoja hyviä, uusvanhoja ja kokonaan uusia ideoita. Kunhan niiden taakse haetaan myös laskelmia ja tietoa ennen kuin ne varsinaisesti toteutetaan. Tästä esimerkkinä vaikkapa kuntauudistus.

Käyttäjän gagarin kuva

No ainakin Suomen oloissa kapakkojen vapaa aukiolo-oikeus ympäri vuorokauden olisi aika uusi ajatus, joka voitaisiin asiasta vastaavan ministerin taholta esittää. Sen tuomista eduista voisi helposti saada referensseja mannereuroopasta. Poistuisivat sulkemisen aiheuttamat järjestyshäiriöt kerralla.

Toinen rakentava ehdotus olisi viinan vapaa myynti kotiin myös yöaikaan, se poistaisi pimeiden pullojen markkinat. Myös siitä on hyvät referenssit saatavissa aika läheltä - seitsemän penikulmaa Helsingistä etelään.

Käyttäjän akv kuva

Näissä ehdotuksissa, kuin ei myöskään Merja Kyllösen useimmissa ehdotuksissa, ole mitään rakentavaa itsessään. Totta on toki, että keskustelua herättää.

Tämä maa kaipaisi todella laaja-alaista kokonaisuudistusta oikein isolla kaulimella. Ei tällaisilla MGR tyylisillä näpertelyillä tai Räsäsen vielä tyhmemmillä ja lähes Kyllöselle pärjäävillä hurskastelu ehdotuksilla ole mitään virkaa. Mikähän siinä on, että suurin osa typeristä ideoista tulee nais-ministerien suusta.

Risikko
MGR
Kyllönen
Virkkunen
Thors
Holmlund

.. Vai muutama mainitakseni ..ja samalla muistin muutaman miehenkin samalla kunnialla.

Tölli
Gustafsson
Manninen
Vapaavuori

Oikeastaan meni peiliin katsomiseksi. Mehän ne sinne äänestetään

Käyttäjän sannavauranoja kuva

Niin kauan kuin yksi tämän hallituskauden naurettavimmista ideoista säästöjen ja höyläysbudjettien aikana on kuultu ministeri Gustafssonin suusta ilmaisten lukiokirjojen muodossa, on ehkä parempi olla näkemättä tässä mitään sukupuolitrendiä.

Itse näen ennemminkin niin päin, että on hyvä, kun naisministereiltämme riittää ideoita ja innovaatiokykyä avata uusia keskusteluita nimenomaan tavoitteena hakea rakenteellisia säästöjä, ei jakaa vain enemmän kaikille (vrt. Gustafsson).

Mitä vielä aukioloaiakoihin tulee, muistelen, että ainakin Britanniassa baarit sulkevat ovensa viimeistään kahdelta. Useassa Keski-Euroopan kaupungissa keskustan baarit sulkevat 12-02, mutta keskustojen ulkopuolella sijaistevat klubit ovat läpi yön auki. No, näitähän pitäisi kunnolla ensin vertailla. Tosin, Keski-Eurooppa ei ole referenssi, koska siellä ei olla täkäläiseen tyyliin umpitunnelissa mihinkään aikaan yöstä.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja