*

Sanna Vauranoja Ongelmista ratkaisuja

Kaikki blogit puheenaiheesta Turku

Turhaa suojelemista?

Turussa on tehty kaavamuutos joka mahdollistaa Mäntymäen asuinalueen vanhojen ja huonokuntoisten kerrostalojen purkamisen ja uuden modernin noin tuhannen asukkaan asuinalueen rakentamisen samalle alueelle. Purettavaksi suunnitellut kerrostalot on rakennettu 40-luvulla.

Nyt kuitenkin joukko turkulaisia on tehnyt valitukset kaavamuutoksesta. Heidän mielestään vanhat ja huonokuntoiset Mäntymäen kerrostalot pitäisi suojella ja peruskorjata.

Koulujen päättäjäiset - veisataanko tänä keväänä Suvivirttä sovussa?

Taas joutuu armas aika.

 

Koulut päättyvät, suvilaulut raikaavat ja kesä alkaa.

Suvivirttä veisattiin jo pari viikkoa sitten kirkkopäivien ekumeenisessa tv-jumalanpalveluksessa.

Lähetys tuli Turusta ja veisuu tapahtui turunkiälell. Näin se kuului.

 

SUVIVIRSI TURUN MURTTEL:

Korkealle ja kovaa!

Jo pidemmän aikaa Turussa on keskusteltu ja suorastaan vängätty siitä, kuinka korkealle Turussa voidaan rakentaa. Tämän päiväisessä kaupunginvaltuuston kokouksessakin siitä väännettiin. Kyseessä oli tällä kertaa Ruusukorttelin asemakaava, johon sisältyisi mahdollisuus 16-kerroksisen kerrostalon rakentamiselle.

Lisäksi vaalien alla puhuttiin nyt jo ilmeisen kuopatusta Kakolan tornista. Kupittaa-Itäharjun potentiaalista korkean rakentamisen suhteen on kohistu. Vaasanpuistoon suunniteltu 35-kerroksinen hotelli on herättänyt pärinää puolesta ja vastaan. 

Turun kunnallisvaalitulos

Turussa vihreät ohittivat demarit. Oikeisto (kok + kesk + ps + rkp + kd) saivat 29 paikkaa. Vasemmisto (sdp + vihr + vas) 38 paikkaa.

Hyvä, että vihreät ylittivät demarit, sillä vihreät ovat raitiotien kannalla, demarit eivät. 

Oli myös hienoa, etteivät feministit, Olavi Mäenpää ja muut ääriainekset päässeet valtuustoon. 

Mitään suurta muutosta on turha odottaa, kuten yleensäkin. Mutta toivon joukkoliikenteen kehittämistä. 

PAM:ista pamahtaa

Turussa 5.4.2017

 

Tänään Suomen uutisista luin, että meidän Perussuomalaisten kuntavaali ehdokas Tanja Aidanjuuri-Vestala, Vantaalta ei ole saanut omasta liitostaan eli PAM:ista vaalitukea toisin kuin Demareiden ja Vasemmistoliiton ehdokkaat?

 

PAM:in edustaja oli lehden mukaan myöntänyt, että Perusuomalaisuus vaikuttaa vaikka ei saisi. 
No ei saisi ei!
Ensiksikin se on laitonta ja lisäksi ihan helkutin väärin moraalisesti. 
Luuleeko PAM demari Tirikat, että PAM:issa  ei ole Perussuomalaisia jäseniä? 

 

Valtuustopaikat piraattien ulottuvilla!

Gallupit näyttävät Piraattipuolueelle todella hyvältä ja ennustavat meille paikkoja. Muistutan kuitenkin galluppien olevan vain galluppeja ja että vain äänillä päästään valtuustoihin.

Eduskuntavaalikannatuksemme oli 0,85%. Tämän jälkeen Taloustutkimus on todennut 2016 maaliskuussa videolla kannatuksemme nousseen huimasti (04:20), jopa puoleen "muut"-palkista, joka oli silloin 2,5%. Muualla on myös uutisoitu meidän olevan ainoa eduskunnan ulkopuolinen kasvava puolue.

Miksi mukana politiikassa?

KIINNOSTUIN politiikasta jo lapsena erityisesti Hyvät herrat -sarjan myötä, joka on edelleen suosikkini poliittisten satiirien joukosta. Minulla on varhaisia muistikuvia myös EU-kansanäänestyksestä ja muistan kokeneeni erityisen voimakasta pettymystä Halosen noustua presidentiksi vuosituhannen vaihteessa. Päätin, että tämä mädätys pitää lopettaa heti alkuunsa, vaikka en tuolloin vielä ymmärtänyt juuri mitään politiikan hienouksista.

Punavihreä mädätys vai kansallinen herätys?

SUOMEN kulttuurihistoriallisesti merkittävin kaupunki on matkalla teiden risteykseen. Nykyinen tie on viemässä kohti näkymiä, joissa Turku ei ole enää viihtyisä ja turvallinen kaupunki vaan monikulttuurinen "unelmakaupunki", jossa autot palavat. Kouluista ja kirjastoista säästetään, mutta kaupunkikonsernin johtajien palkkoja korotetaan julkisuudelta piilossa. Peruspalveluita yksityistetään ja raha seuraa potilasta, mutta jatkaa kaikessa hiljaisuudessa matkaansa veroparatiisiin.

TOGETHER WE MAKE TURKU EVEN BETTER

Let your voice be heard in Turku.

Municipal elections are on Sunday 9.4.2017. Advance voting is from 29.3. till 4.4. If you vote in advance, you can vote at any general advance voting station in Finland or abroad.

When you go to vote, you must have some identification with you.



Vihreän aallon harjalla

Tänä päivänä on mukava olla vihreä. Aamulla luin Turun Sanomista, että vihreät kisaa kokoomuksen kanssa Turun kaupunginvaltuuston suurimman puolueen asemasta. Turun Sanomien ja Salon Seudun Sanomien Feelback Oy:llä teettämä puoluekannatuskysely kertoo, että kokoomuksen kannatus on loivassa alamäessä ja vihreiden rajussa nousussa. Sdp:n suosio on suunnilleen ennallaan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä