*

Sanna Vauranoja Ongelmista ratkaisuja

Kirjasto

Luetaan lapsille!

Tänään on Pepin nimipäivä. Peppi tuo automaattisesti mieleeni lapsuuden suuren esikuvan Peppi Pitkätossun, tuon uskomattoman rohkean lettipään.

Lapsena minulle luettiin joka ilta. Silloin ei ollut tietokonepelejä ja Pikkukakkonenkin taisi tulla vain arkisin ja kesti puoli tuntia. Vaikka viihdettä on nykylapsille tarjolla yllin kyllin, ympäri kellon, olemme halunneet pitää kiinni iltasaduista. Siitäkin huolimatta, että lapset osaavat jo lukea.

Mitä asoita tulen ajamaan valtuustossa 2/2

 

 

Tässä kirjoituksessa pohdin mitä Vihreät ovat saavuttaneet Espoon valtuustossa 2013-2017 ja mitä tärkeitä asioita tulisin itse ajamaan ja viemään läpi! Tässä käsittelen liikunta- ja kulttuuripalveluita. Työllisyyteen liittyvät asiat löytyvät omista kirjoituksista esimerkiksi täältä nuorisotyöttömyyteen liittyen ja lisää tulee!

 

 

Helsingin kirjaston lähivuosien haasteet

Helsingin kaupungin kirjaston ympärillä on riittänyt paljon positiivista virettä. Maunula-talo avattiin joulukuussa ja viime elokuussa avasi uudelleen ovensa remontoitu Töölön kirjasto. Kaupungin kirjastot palvelevat tehokkaasti kaupunkilaisia ja ulkopaikkakuntalaisista. Noin 80 % helsinkiläisistä käyttää vuosittain kirjaston palveluita.

Jos Laajasalon kirjasto olisi Töölössä sitä ei purettaisi

Helsingin kaupungin kirjaston virkamiehet esittävät Laajasalon kirjaston siirtoa Yliskyläntien ostoskeskukseen pienempiin ja kalliimpiin tiloihin. Esityksestä seuraisi kirjaston purkaminen. Kirjaston tilalle on suunniteltu rakennettavaksi asuntoja. Aiemmin tänä vuonna päätettiin siirtää Herttoniemen Kettutien kirjasto asuntotuotannon alta kaupungin omistamasta tilasta yksityiseen kauppakeskukseen.

Positiivinen aktivismi!

On muotia olla vastaan. Taistella vastaan tai edes FB-vastustaa, vaikka se hyvin harvoin tuottaa tulosta. Pään rääpiminen on pop ja suurin huutaja korjaa potin kaataessaan vasta-argumentit desibeleillään.

Kuka vaan osaa huutaa jo syntyessään!

Halusimme tehdä jotain positiivista, jotain rakentavaa, jotain hyödyllistä ja jotain yhdistävää.

Halusimme tehdä jotain puusta.

Halusimme tehdä jotain hampusta.

Halusimme tehdä jotain rakkaudesta!

 

Siitä syntyi Hamppumaitolaiturikirjasto!

 

Kirjastojen varausmaksut sotivat maksuttomuuden periaatetta vastaan

Suomen kirjastoseuran puheenjohtaja Rauha Maarno kirjoitti mielipiteessään ”Köyhätkin lukevat kirjoja” (HS 26.7.), että jo 50 sentin varausmaksun poisto johtaa lainausten lisääntymiseen. Tämä on hänen mukaansa merkki siitä, että lukijoita löytyy muualtakin kuin keskiluokasta.

 

Mistä hyvinvointi alkoi?

"Maailma kylässä" -tapahtumassa ikäiseni Rouva pysähtyi teltallemme juttelemaan ja ihmettelemään, miksei enää puhuta nälänhädästä tai väestön valtavasta lisääntymisestä, maailmanlaajuisista asioista siis. Puhuimme omasta navasta ja empatiasta ja sitten Rouva mainitsi, että Nokian yhteiskuntaamme loihtima hyvinvointi ollaan menettämässä...
Siinä kohdassa aivoni pysähtyivät. Siis mitä!? Nokian loihtima?

Älkää tapelko tytöt, ette saa edes tupakkaa

Älkää tapelko tytöt!

Olen usein ollut huolissani suomalaisten lukemisesta. Suomalaiset ovat kovia lukemaan, ja kovia käyttämään kirjoja.

Ystäväpiiriini kuuluu paljon kynäniekkoja, kirjoittavia toimittajia, tietokirjailijoita, kaunokirjailijoita, jopa runoilijoita. Moni on kotoisin niin sanotusta köyhästä perheestä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä