Sanna Vauranoja Ongelmista ratkaisuja

Perussuomalaiset

Arvopohja on tärkein

Hallitustunnustelujen aikaan, eräs perussuomalaisten kansanedustaja, jonka nimeä en juuri nyt muista, toivoi Rinteen keskittyvän asioihin eikä "arvopohjaan". Tämä oli yritys kyseisen kansanedustajan taholta sovittaa yhteen SDP:n ja perussuomalaisten eriävät kannat tietyissä asioissa keskittymällä "asioihin". Minulle jäi tämän mieleen, koska jos vastapuolesi vaatii keskittymistä "asioihin" arvojen sijaan, kyseessä on savuverho, jolla pyritään peittämään todelliset tarkoitusperät.

Suhde Venäjään Perussuomalaisten ongelmana

Nykyajan läntisen maailman poliittinen perusjako on melko selkeä. Perinteiset valtapuolueet kannattavat länsimaisia arvoja kuten mielipiteenvapautta, kansanvaltaa ja universaaleja ihmisioikeuksia. Niiden haastajiksi ovat nousseet aggressiivisesti rajojen sulkemista vaativat, kansalliskonservatiiviset ja valkoisen miehen ylivaltaa tavoittelevat illiberaalit liikkeet.

Suomalainen valtamedia ITSE ajaa suomalaiset Putinin kavereiksi!

Suomalainen valtamedia leikkii tulella ylenkatsoessaan ruohonjuuritason uuden oivaltajia. Niin tehdessään valtamedia on luonut asetelman, jossa ainoa julkisuudessa näkyvä ja kuuluva muutosvoima nykysysteemiin on perussuomalaiset.

Tästä hyötyvät vain perussuomalaiset itse sekä Vladimir Putinin hallinto! 

Ehdolla Perussuomalaisten puoluesihteeriksi

Yhdessä olemme enemmän ja tulemme paremmiksi!  

 

Näinä ylväinä aikoina on helppo olla Perussuomalainen. Olemme vakiinnuttaneet paikkamme Suomen poliittisella kartalla ja saimme 39 kansanedustajaa. Todennäköisesti tiemme vie oppositioon. Se kuitenkin antaa meille loistavat lähtökohdat olla pääministeripuolue viimeistään 2023.

Ohjeet perussuomalaisten vaalimenestyksen maksimoimiseen

Tutkailtuani erilaisia asioita olen päättänyt julkaista ohjeet perussuomalaisten vaalimenestyksen maksimoimiseksi. On jokaisen itsensä päätös noudattaako näitä ohjeita vai ei. Ohjeet seuraavassa:

Aäni Perussuomalaisille on ääni Putinille

Nyt se sitten tiedetään, että Perussuomalaisille sotaveteraanitkin olivat vain äänten kalastelua ja vallan tavoittelua.

Aivan käsittämätöntä politiikkaa suomalaiselta puolueelta. Suosittelisin käyntiä Sankarihautausmaalla ja miettimään, että onko Suomen itsenäisyydelle vaara Euroopan yhtenäisyydestä vai Venäjästä?

Kävin eilen äänestämässä, sillä nyt täytyy äänestää vastaan Euroopan hajottamista, inkvisition nousua uskonkiihkon mukana. Äänestin Putinin politiikkaa vastaan Suomen Eurovaaleissa. 

Mauri Peltokangas: "Jyrki Katainen puhuu paskaa"

Silmieni eteen ilmestyi tänään aamupäivällä persuretoriikan mestarin, kansanedustaja Mauri Peltokankaan, Facebook-päivitys: 

"Tulipa mieleeni kysyä, että onko joku joskus kuullut Jyrki Kataisen puhuvan muuta, kuin pelkkää paskaa? #154"

Ei kyseistä päivitystä enää Facebookista löydä, mutta blogini oheisessa kuvassa se näkyy. Otin kuvankaappauksen vaikken sellaista juurikaan tee.

Miksi PS nostaa edelleen kannatustaan?

Vaikka täällä ja monessa muussakin blogialustassa on yleisesti veikattu persujen kannatuksen romahtavan vaalien jälkeen, ei näin ole gallupin mukaan tapahtunut.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/280427-alma-gallup-perussuomalaisilla-h...

Alman gallupin mukaan he ovat jatkaneet kannatuksensa nostamista. Keskusta on laskenut edelleen, Kokoomus on pysynyt aikalailla ennallaan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä